Tuoreet & turnaukset
Ville Lyytikäinen: Samba ja tango sammuvat puolivälieriin
30.6.2010
Veikkausliigassa FC Jokereita ja FC Hämeenlinnaa valmentanut Ville Lyytikäinen on peliyhtiö Unibetin jalkapalloasiantuntija. Ville antaa vinkkejä jalkapallon MM-kisoihin. Lyytikäinen uskoo, että Etelä-Amerikan rakastetut Brasilia ja Argentiina kohtaavat eurooppalaiset voittajansa MM-kisojen puolivälierissä. Unibet tarjoaa Hollannin jatkoonmenolle maukasta kerrointa 2,60 ja Saksan jyräämisen jatkumiselle kerrointa 2,15.
2.7. Brasilia – Hollanti: Hollanti jatkoon (kerroin 2,60)
Oranssit ovat edenneet rauhassa ilman suurempia tunteita tähän peliin vaikean Tanska-avausvoiton jälkeen. Robben ja Sneijder kuuluvat kisojen eliittiin: Robben on ehtinyt toipua rauhassa huippukuntoon raskaan kauden ja loukkaantumisten jälkeen, ja kaksi maalia kahdessa pelissä puolivaloin kertoo miehen potentiaalista. Brasilia meni kuolemanlohkostaan helposti jatkoon, kun Norsunluurannikosta ei ollut haastajaksi. Pohjois-Koreaa vastaan brassit olivat kuitenkin vaikeuksissa.
On huomattavaa, että kumpikaan joukkueista ei ole pelannut perinteistä ”omaa peliään”. Poissa ovat Brasilian kantapäät ja samba, tilalla varmaa ja vahvaa pelaamista, ja upeat vapaapotkumaalit ovat vaihtuneet vaarallisiin kulmapotkuihin. Hollantilainen superromanttisuus ja pallonhallinta ovat olleet poissa näissä kisoissa, ja joukkue hyökkää maltilla, ilman suuria riskejä. Ennakkoon epäilty puolustus ei ole päästänyt kuin yhden maalin ja senkin viime sekunnin rankkarista.
Kun Brasilia ei ole se Brasilia, eikä Hollanti se Hollanti, niin eurooppalainen voittaa eurooppalaisia matkivan. Vähän aito on kuitenkin parempi kuin kopio.
3.7. Argentiina-Saksa: Saksa jatkoon (kerroin 2,15)
Ensiksi, en voi kuin ihailla Maradonaa. Fantastinen pelaaja on ollut myös fantastinen hengenluoja. Argentiina pelaa kuten valmentajansa valmentaa; suuresti sitoutuen, tunteella, maalleen, sydämellä. Pelaajien kunnioittama Maradona on saanut Argentiinan pelaamaan todella vakuuttavasti. Joukkue puolustaa kuudella ja hyökkää neljällä loistavasti, erikoistilanteisiin mennään Heinzen johdolla kovaa, eikä maailman paras pelaaja Messikään ole vielä väläytellyt kuin hetkittäin. Ei ole tarvinnut!
Miksi Saksa siis menee jatkoon? Argentiinan hyökkäystä on vaikea voittaa, mutta vastaiskuissa erittäin vaaralliset Podolski ja Klose ovat löytäneet maajoukkuepaidassa jälleen uskomattomat tehot ja peli-ilon. Suurimmat yllättäjät Özil ja Müller tukevat edellä mainittua kaksikkoa ja tekevät Saksasta kisojen vaarallisimman joukkueen. Konemainen Saksa etenee jatkoon, koska saksalaiset ovat aina samanlaisia: suuria suurissa peleissä. Murskavoitto Englannista nosti Saksan mestarisuosikiksi, ja Argentiinan puolustus on liian kovilla.
Voi tietysti olla, että Messi, Tevez ja Higuaín pitävät pelin tasaisena varsinaisella peliajalla, jatkoajallakin, mutta kun lihava nainen laulaa poistuvat saksalaiset stadionilta jatkopaikkansa varmistaneina. Lyödäänkö vetoa?
Kaikki kertoimet https://www.unibet.com/betting/


