Tuoreet & turnaukset
Unibet saa uuden toimitusjohtajan
20.7.2010
Peliyhtiö Unibet Group plc:n uudeksi toimitusjohtajaksi on 20. heinäkuuta alkaen nimitetty Henrik Tjärnström. Hän seuraa tehtävässään Petter Nylanderia, joka toimii jatkossa Unibetin neuvonantajana.
“Viiden Unibetilla vietetyn vuoden jälkeen Petter on päättänyt palata Tukholmaan. Hänen johtovuosiensa aikana olemme nelinkertaistaneet asiakasmäärämme, kolminkertaistaneet liikevaihtomme ja tuplanneet liikevoittomme. Nämä ovat olleet viisi hyvää vuotta”, sanoo Unibetin hallituksen puheenjohtaja ja perustaja Anders Ström.
Henrik Tjärnström on toiminut Unibetin talousjohtajana ja varatoimitusjohtajana 1. huhtikuuta 2008 lähtien, ja ennen sitä viisi vuotta Unibetin hallituksen jäsenenä. Aikaisemmin Tjärnström on työskennellyt kahdeksan vuoden ajan Skanskan palveluksessa.
“Olemme erittäin tyytyväisiä, että löysimme sopivan toimitusjohtajan yrityksen sisältä. Henrikillä on ainutlaatuista kokemusta Unibetista ja pelialasta, ja olemme vakuuttuneita siitä, että hän on oikea henkilö tähän tehtävään”, Anders Ström kommentoi.


