Tilaa nyt!

Pokeritähti 2008 pelaajaesittely


Teresa Nousiainen haluaa enemmän aikaa pokerinpeluulle

Suomen tunnetuimpiin pokerinaisiin kuuluva Teresa Nousiainen on työskennellyt pokerin parissa jo viisitoista vuotta. Hän aloitti uransa 90-luvun alkupuolella kasinolla ja kokemusta hänelle on keTyössään Nousiainen on konkreettisesti huomannut lajin suosion hurjan kasvun. Hän uskoo, että positiiviset esikuvat ja mahdollisuus omalla osaamisella vaikuttaa peliin motivoivat suurinta osaa pokeriharrastajia. rtynyt niin turnausjohtajana, kouluttajana, yrittäjänä ja pelaajana. Teresa on työskennellyt muun muassa WPT:n tv-pöydissä ja johtanut pokeritapahtumia Välimeren risteilijällä.

- Työni on ollut todella mielenkiintoista ja monipuolista. Tulevaisuudessa toivoisin kuitenkin, että itse pelaamiselle jäisi enemmän aikaa, Nousiainen haaveilee.

- Pokerissa jokainen voi kehittää taitojaan ja harjoitella. Menestynyt pokerinpelaaminen ei myöskään ole kiinni iästä, kunnosta eikä muistakaan ulkoisista seikoista, hän pohtii.

Teresa Nousiainen lähtee Pokeritähti-turnaukseen rauhallisin mielin ja uskoo ainakin ammattilaisten tarjoavan pöydässä kovan vastuksen.

-Mukana on todella osaavia ja kokeneita turnauspelaajia, joista suurin osa onkin minulle jo ennestään tuttuja. Olen hyvin innoissani lähdössä pelaamaan, minua harmitti kovasti viime vuonna kun en ollut mukana.

Ville Wahlbeckin arvio Teresasta:

Teresa on alan huippuosaaja, joka on työskennellyt pokerin parissa jo pitkään. Pelaajana Teresa on kova luu, mutta pieni lämpöherkkyys ja alttius ajoittaiseen sekoiluun verottavat Teresan muuten

vahvoja pelitaitoja. Pokerissa Teresa on kehittynyt ja kehittyy vielä varmasti. Aikaisemmin hän ei juurikaan bluffannut ja pelasi vain parhaita lähtökäsiä, mutta nykyään Teresan käsivalikoima ja arsenaali on paljon laajempi, mikä on tuonut hänen peliinsä enemmän arvaamattomuutta. Teresalla on kaikki mahdollisuudet edetä turnauksessa pitkälle, erityisesti jos muut pelaajat erehtyvät aliarvioimaan hänen pelitaitojaan.

Edellinen pelaaja Seuraava pelaaja