Tilaa nyt!

Pokeritähti 2008 pelaajaesittely


Taneli Tiikkaja uskoo järkevään peliin

Taneli Tiikkaja on pelannut pokeria työkseen reilut kolme vuotta. 25-vuotias kuopiolainen innostui pokerista alun perin jalkapallokaveriensa kautta. Tiikkaja harmittelee, ettei Kuopiossa pääse juuri pelaamaan livenä. Suurimpana pokerisaavutuksenaan hän pitää kansainvälisen Helsinki Freezeout -pokeriturnauksen voittoa viime vuonna.

Tiikkajan kiinnostus Texas Hold´emiin sai monen muun pelaajan tavoin alkunsa Rounders-pokerielokuvasta, jonka nähtyään hän halusi oppia pelistä enemmän. Pelaajana Tiikkaja kertoo olevansa tasainen ja pyrkivänsä järkevään peliin, tosin turnauspelaamistaan hän luonnehtii erilaiseksi.

- Turnauksissa alkuun pelaan hirveällä riskillä ja saan joko hyvän stäkin tai sitten joudun pihalle nopeasti. Pystyy sitten paremmin muuvailemaan ja on pelivaraa hävitä arvontoja, Tiikkaja arvioi.

Tiikkajalle pokerissa vaikeinta on rauhallisena pysyminen, ja mukavimpana hän pitää työn tuomaa vapautta.

-Mikä sen kivempaa kuin pelata korttia työkseen? Työajat ovat liukuvat, eikä ole tilivelvollinen kenellekään. Pokerissa haastavinta on rauhallisuus ja maltin pitäminen vaikeinakin hetkinä. Kyllä siinä koville pää joutuu. Moni luulee, että se on helppoa mutta ei se ole, Tiikkaja kertoo.
Taneli Tiikkaja uskoo järkevään peliin

Kuopion pienisuuri pelimies. Tiikkajan paras turnausmeriitti on vuoden 2007 Helsinki Freezout -pääturnauksen voitto. Nuoresta iästään huolimatta Taneli on kokenut ammattilainen, joka on osoittanut pystyvänsä tienaamaan leipänsä pokerilla. Käteispeleissä Tanelin ongelmana on ajoittainen sekoilu ja “gämbläysinto”, mutta turnauksissa hän jaksaa keskittyä yleensä jopa kadehdittavan hyvin. “Kunkku” on suosikkieni joukossa.

Edellinen pelaaja Seuraava pelaaja