Pokeritähti 2008 pelaajaesittely
Jani Mikkola aikoo viedä voiton taas pohjoiseen
Pokeritähti-turnauksen nettikarsijoista Jani Mikkola on ainoa, jolla on kyseisestä turnauksesta kokemusta jo viime vuodelta. Mikkola vilahti itse asiassa jopa tv-ruudussa asti, sillä hän toimi viime vuoden voittajan Marco Yliniemelän managerina. Tänä vuonna Mikkola karsi itsensä mukaan peliin Unibetin reikkikisan kautta ja sanoo lähtevänsä Tallinnaan mielellään.
- Totta kai voitto viedään taas tänä vuonna Pohjoiseen, Mikkola sanoo. Ainoa asia, mikä miestä hieman kisakuvauksissa harmittaa, on se, että Yliniemelä ei tänä vuonna töiden takia pääse paikan päälle.
24-vuotias Mikkola pelasi elämänsä ensi kerran pokeria varsinaisella pääkallonpaikalla, lomamatkallaan Las Vegasissa. Samaisella matkalla hän näki ensimmäisen kerran pokeria myös televisiosta.
- Enhän minä mitään osannut silloin pelata, mutta matkan jälkeen aloin opettelemaan. sekä netissä pelaamista että kavereiden kanssa.
Jani Mikkola sanoo olevansa muuntautumiskykyinen ja rauhallinen pelaaja, jolta löytyy malttia odottaa pelipöydässä vaadittavia aggression paikkoja. Pelitaktiikastaan hän ei suostu paljastamaan muuta kuin sen, että merkit saattavat mennä keskelle muulloinkin kuin saletin käden osuessa.


