Tilaa nyt!

Pokeritähti 2008 pelaajaesittely


Antti Tuomelle pokeri on ajanvietettä

Antti Tuomi tutustui pokeriin ensi kerran kaveriporukassa. Nyt 21-vuotias putkimies on viihtynyt pokerin parissa muutaman vuoden. Pelaaminen siirtyi melko pian nettiin, jossa Tuomi pelaa suunnilleen joka toinen päivä. Live-turnauksetkin ovat turkulaiselle tuttuja, sillä kavereiden kanssa tulee edelleen pelattua pokeria. Myös paikallisessa yökerhossa pääsee kokeilemaan pokeritaitojaan.

Tuomelle pokeri on hyvää ajanvietettä, ja merkittävin pokerisaavutus 12. sija 800 pelaajan turnauksessa. Tuomella on selkeä käsitys siitä, mikä on hänen lempikätensä.

- Jätkäkahdeksan, samaa maata tietysti. Olen kerran saanut sillä värisuoran. Vaikeinta on pelata jätkäparilla, sillä jos joku korottaa, niin ei tiedä mitä kädellä pitäisi tehdä.

Tuomi seurasi Pokeritähden edellistä kautta ja piti ohjelmaa hauskana. Nyt hän lähti mukaan sattumalta, kun törmäsi netissä karsintamahdollisuuteen ja lähti yrittämään. Omia mahdollisuuksiaan tulevassa pelissä Tuomi ei uskalla arvioida. Hän ei kuitenkaan usko tv-kameroiden vaikuttavan peliinsä, eikä ammattilaisten kohtaaminen jännitä.

- Voin tippua heti ensimmäisenä tai tulla loppuun saakka, mutta tietenkin tähtään voittoon. Ammattilaisia pahempia vastustajia ovat mielestäni julkkikset, sillä niistä ei tiedä, mitä niillä on ja mitä ne tekevät.

Edellinen pelaaja Seuraava pelaaja