![]()
Pelkokerroin-juontaja Aleksi Valavuori kertoo tässä blogissa peleistä, vedoista ja elämästään.
Leijonan määritelmä
4.5.2009
Ihan aluksi on pakko avata tätä hieman. Rakastan urheilua ja arvostan suuresti huippu-urheilijoita. Olen toiminut pitkään urheilun parissa ja toimin siellä yhä. Kävin armeijan ja olin siellä myös töissä. Omaan lähipiiriini kuuluu ystäviä aiheen molemmilta puolin. Arvostan ystäviäni suuresti, vaikka mielipiteemme välillä ovatkin täysin eri linjoilla. Siksi uskon, että pystyn käsittelemään alla olevaa aihetta puolueettomasti, jyrkästi ja rehellisesti. Jossain vaiheessa tulee vaan raja vastaan. Raja, miten tässä patrioottisessa maassamme katsotaan läpi sormien tiettyjen tahojen laistamisia. Alla olevassa kolumnissa pureudutaan tähän suureen ja vaiettuun epäkohtaan. Jonkun on aika avata suu.
Leijona. Mikä se on? Leijona on suuri uhanalainen kissaeläin, joka asuu villinä Afrikan savanneilla ja pienenä populaationa Intiassa. Niinpä. Myös Suomen jääkiekkoleijonat alkavat tätä menoa olla uhanalainen laji.
Suomen jääkiekkoleijonilla on Suomen vaakuna pelipaidassa. Suomen lipun tai Suomen vaakunan käyttämistä tavaramerkissä koskevaa lupaa haetaan sisäasiainministeriöltä. Suomen vaakuna heijastelee sodan voittoisaa vaihetta. Sodan? Aivan. Silti jääkiekkoleijonissa löytyy jokainen vuosi pelaajia, joilla on suomalaisen miehen ainoa velvollisuus suorittamatta. Armeija käymättä. Luit oikein. How is it possible? Millä meriiteillä ammattilaisurheilija voi saada vapautuksen asevelvollisuudesta / siviilipalveluksesta ja kantaa sotavaakunaa rinnassaan. On siinä Leijona. Kansalaisvelvollisuus suorittamatta, vapautuslappu kädessä ja silti pystyy urheilemaan ammatikseen. Ja jos saattuu tulemaan MM-kultaa, siitähän tulee kutsu Linnaan juhlimaan itsenäisyyttä. Sinne vaan sotaveteraanien keskelle. Ollaankohan siellä edes hajulla, että ilman näitä veteraaneja ei olisi yhtään ainutta maajoukkuetta tai leijona-paitaa olemassa. Aikamoinen paradoksi. Kutsun sijasta pitäisi tulla käsky ihan toiseen linnaan.
Toisen ääripään esimerkki löytyy hieman yli vuoden takaa, kun erästä jääkiekkoilijaa haettiin poliisien voimin kuultavaksi kesken maajoukkueturnauksen. Kyseinen jääkiekkoilija oli sentään suorittanut armeijastaan puolet ja pelannut sen jälkeen ympäri maailmaa, kuitenkin tarkoituksenaan hoitaa intti jossain vaiheessa loppuun. Tässä tapauksessa oli kyse unohduksesta, eli lykkäysanomuksen jättämisestä määräaikaan mennessä. Kyseisessä tapauksessa tämä jääkiekkoilija sai päällensä turhankin ison ryöpyn. Kenties osin juuri siksi, että lajitovereista löytyy pahempiakin laistajia.
Uuden ajan ilmiö ei koske pelkästään jääkiekkoa
Ei tätä ilmiötä ollut aikaisemmin. Ennen suomalaiselle miehelle, etenkin urheilijalle, oli itsestään selvyys ja kunnia-asia suorittaa asevelvollisuus. Käsittääkseni 95 MM-joukkueesta ei näitä rimanalittajia hirveästi löydy. Puhummattakaan aikaisemmista vuosimalleista. Eikä tämä ole ainoastaan jääkiekon ongelma. Lukuisia laistajia löytyy myös muista lajeista. Jääkiekossa tämä paradoksi vaan heijastuu suurimmalla mahdollisella tavalla, leijona-vaakunalla rinnassa. Se, suorittaako asevelvollisuuden vai siviilipalveluksen on jokaisen henkilökohtainen asia. Jompi kumpi tulee kuitenkin suorittaa. Esimerkiksi Alpo Suhonen suoritti aikoinaan siviilipalveluksen, joka niihin aikoihin vaati aikamoista siviilirohkeutta.
Suurimmat starat ovat hoitaneet velvollisuutensa mallikkaasti. Asevelvollisuuden ovat suorittaneet niin Räikkönen, Kurri, Selänne, Litmanen, Sievinen kuin Nieminenkin. Myös Nykänen on sen suorittanut. Aivan, myös Matti on hoitanut sen. Eikä Matti edes hypännyt vaakuna rinnassaan. Ajatella sitä kohua, jos hommasta olisi luistettu. Miksi tätä asiaa hyssytellään nyt ja kuka niitä vapautuksia myöntää? Ei kai nyt voi olla niin, että pystyt pelaamaan maailman kovimpia sarjoja ammatiksesi, mutta et samaan aikaan ole Suomen armeijan vaatimassa fyysisessä ja henkisessä kunnossa? Haloo, kuuleeko päämaja? Tai ehkä Suomen armeija on sitten vaan kovempi paikka kuin NHL tai NBA. Joopa joo.
Monesti kuulee selityksiä, että armeijaa ei voi käydä koska se haittaisi uraa. Jep jep. Eikö armeija muka haittaa perusduunaria ihan samalla tavalla, ammattiin tai ansiotuloihin katsomatta. Samalla viivalla tässä kaikki ollaan. Vanhan koulun jätkät hoitivat armeijan heti alta pois. Jarkko Nieminen. Petteri Koponen, Miklu Forssell ja Petri Pasanen hoitivat intin pelaajauransa prime timen aikaan. Toki huippu-urheilija saa tiettyjä vapauksia, mutta mitä sitten. Nämä kaverit ovat hoitaneet velvollisuutensa yhteiskunnalle ja enemmänkin. He voivat kävellä selkä suorana ja pää pystyssä. Respect. Urheilijalle järjestyy varmasti mahdollisuus suorittaa kansalaisvelvollisuus hänelle itselleen sopivaan ajankohtaan. Nykyään intin voi hoitaa kuudessa kuukaudessa ja todella vapaasti. Tätä mallia ei todellakaan tarjota kaikille. Sekään ei kaikille kelpaa. Eikö mikään riitä?
Mikä neuvoksi?
Asevelvollisuudesta voi olla montaa mieltä. Sopiiko se enää nyky-yhteiskuntaan jne. Huippu-urheilun vaatimukset ovat varmasti koventuneet aikojen saatossa. Mutta niin ovat myös muun työmaailman. Yhtä lailla opiskelija, tai jo työelämässä oleva joutuu tekemään kompromisseja. Toisaalta, niin kauan kun tämä kansalaisvelvollisuus on lakiin määrätty, niin kauan sitä tulisi myös noudattaa ja valvoa aiheen vaatimalla vakavuudella. Jos tähän ei pystytä, pitäisi varmaan tehdä asialle jotain ja muokata järjestelmää?
Tässä kohtaa ei syyttävän sormen tule ainoastaan kohdistua urheilijoihin. Urheilija löytää kyllä reiän, jos sitä hänelle tarjotaan. Tosin, aikamoista arvostelukyvyn puutetta ja oman maan historian halveksuntaa se osoittaa. Kuka näitä vapautuksia myöntää? Jonkun puumerkki löytyy jokaisen huippu-urheilijalle tarjotun vapautuksen jälkeen. Päät vadille ja asia tarkempaan tutkintaan.
Ihan ensiksi tulisi kuitenkin tehdä seuraava toimenpide. Leijona-vaakuna pois lusmuilijoiden paidoista ja tilalle numero 180. Päivien määrä, jonka kansalainen on isänmaalleen velkaa. Ai ne nimet? Jokainen vastatkoon itse.
Ai niin, siitä isänmaallisuudesta. Pat Tillman jätti NFL:n miljoonat ja lähti Afganistanin sotaan taistelemaan isänmaansa puolesta. Tillman menehtyi sodassa vuonna 2004. Häntä voi kutsua Leijonaksi.
Minun olisi ainakin vaikea katsoa isoisiäni silmiin, jos olisin jättänyt kansalaisvelvollisuuteni hoitamatta ja ajaisin avomersulla pihaan. Nyt voin ajaa pihaan hyvillä mielin, tosin ilman sitä avomersua. Ehkä ensi kesänä. That's priceless. Some things money can't buy.
Ps. Väestöliitto on avannut tukipuhelimen varusmiehiä varten. Puhelimessa tarjotaan tukea kutsuntoihin osallistuville ja varusmiespalveluksessa oleville. Puhelinnumero palveluun on 0800 180 362 palvelusaikojen pituuksien mukaisesti.
Tukipuhelimeen voi soittaa arkisin kello 18-20. Tarkoituksena on tarjota varusmiehille välineitä elämän hallitsemiseksi.
Puhelimeen vastaa aina miesten asioihin erikoistunut ammattilainen. Taustaryhmässä ovat mukana muun muassa sairaanhoitaja, seksuaaliterapeutti ja lastenpsykiatri.
« Takaisin blogin etusivulle



tool - 23.1.2010 15:53
oppineet paljon
Noutaja - 21.7.2009 16:32
Kysymys on velasta ja kunniasta. Kyllä ihminen on kykenevä keksimään kaikki mahdolliset syyt siihen että ei huvita mennä armeijaan kun siviilissä on kivempaa.
Toivottavasti jokainen joka ei inttiä ole käynyt em. syystä ymmärtää että on naurettava pelle. Ehkä linjuriauto ja rajan taaksi voisi olla paras hoito.
Sitäpaitsi Ari Vatanenkin kävi armeijan ja ajoi samalla MM-sarjan voitosta. Lomia tuli kiitettävästi mutta homma hoidettiin kuitenkin tyylikkäästi loppuun asti! Repikää kiekko-pellet siitä!
Niin, jo onko tossa kiekko sekoilussa nyt mitään tolkkua kun maailmassa pelataa tosissaan lätkää ehkä 10 maassa. Vertaa esim futikseen tai korikseen.
Hei ihan tosi!
J.R. - 8.5.2009 16:05
Tosiaan, kyseinen käytäntö/mahdollisuus ei osaltaan noudata suomalaisen tasa-arvoajettelun periaatteita. Itse en halua nähdä elitistisyyteen kääntyvää aatemaailmaa. Arvomaailman muokkautumista epäinhimillisempään suuntaan ei tulisi ruokkia epäoikeudenmukaisilla mahdollisuuksilla. Sitä paitsi, Suomessa on erittäin hyvä urheilukoulu, jonka suorittaminen ei pysäytä urheilijan kehitystä mikäli motivaatio on kunnossa. Mitä tulee itse kirjoitukseen, sisältö on hyvä joskin hieman kärkäs, jolloin asianosaiset helposti provosoituvat hyökkäyksestä. Joka tapauksessa, leijonat ovat leijonia ja lampaat ovat lampaita.
Sami - 5.5.2009 11:19
Leijonapaidan pukeminen on pelaajille kunnia, sitä pitäis olla myös asevelvollisuuden suorittaminen.
Niko - 5.5.2009 08:44
Word! Samaa mieltä. Hyvää tekstiä!
Terv. Res.Vänr
Timo - 5.5.2009 08:24
Samaa mieltä Aleksin kanssa: asevelvollisuus on lain velvoittama velvollisuus, joten vapautuksia ei tulisi myöntää löysin perustein kenellekään. Itse esiin ne huippu-urheilijat jotka eivät pysty inttiä nykyajoilla suorittamaan ja faktat tiskiin!
Kuosmanen - 5.5.2009 08:23
Naulan kantaan Aleksi!
Don Miquel - 5.5.2009 08:09
Mulle henkilökohtaisesti leijonapaidan näkeminen kaverilla, joka ei ole armeijaa suorittanut ei ota lainkaan koville. Intin kun voi suorittaa niin monella tavalla ja asenteella, ettei sen käyminen kerro patrioottisuudesta minusta välttämättä kovinkaan paljoa. Mut se et järjestelmä sallii tällaisen epätasa-arvon niin se ei musta ole oikein. Sama "haitta" siitä koituu kaikille sen käyville kuten linjasit ja samojen pelisääntöjen tulisi koskea meidän pelimiehiä. Esim OJ on saanut vapautuksen armeijasta terveydellisistä syistä. WTF! Kuin sairas kaveri on? Pelaa kuitenkin NHL:ssä.. Eikä kaveri varmaan ole ainoa..
Robert - 5.5.2009 01:33
No itse en voi kommentoida negatiivisesti, koska sain vapautuksen ja harrastin samaan aikaan Golfia Sm-Tasolla. Minut kyllä ns. heitettiin nivelongelmien takia pois tarkastuksessa, enkä asialle voinut mitään.
Olen kyllä kovasti sitä mieltä, että Suomen pitäis siirtyä palkka-armeijaan, koska tämänhetkinen armeija on kuollut instituutio.
Ensinnäkin, koko elämän meille opetetaan, että ei saa huutaa, ja armeijassa huutaminen kuuluu jokapäiväiseen opastukseen.
Parempi olisi karsia jo valmiiksi, onnettomat yksilöt pois armeijasta, ja keskittyä tehokkaaseen palkka-armeijaan, joka motivoisi halukkaita.
Jk - 5.5.2009 00:13
Oolalaa, sittenhän meillä on vielä joka vuotuinen Karjala turnaus!
Jota markkinoidaan mielikuvilla Karjalasta, Suomalaisuudesta sekä sankareistamme leijonat rinnoissaan. Patrioottista..Mutta olisiko se yhtä patrioottista jos lisäisin tuohon listaan: miehen joka luisti asevelvollisuudestaan...?
Aleksi helvetin hyvin hogattu pointti. Oon aina kyseenalaistanut urheilijoiden löysän otteen velvollisuutensa suorittamisesta vaikka ne pääsisivät sen helpommin hoitamaankin kuin me muut. Mutta en ole sitä näin oivallisesti tajunnut edes ajatella aikasemmin. You go boy!
Jonna - 4.5.2009 22:53
Toi on niin totta! Kyllä urheilijankin elämästä löytyy se 6kk jolloin voi asevelvollisuutensa hoitaa, ilman että siitä nykypäivänä kovin paljon haittaa uralle koituisi. Leijona-vaakuna pois rinnuksista ellei sitä ole ansaittu.
Luigi - 4.5.2009 22:01
En ole tältä kantilta asiaa ajatellutkaan,mutta toi on niin totta kuin tässä kolumnissa kerrotaan.Faktoja mitä moni ei tiedä,mitkä mullekin tuli yllätyksenä esim.Tillman!!Voin kertoa että mieletön kunnioitus Tillmanille...sitä paitsi onhan meillä urheilujoukot lahdessa missä voi nykyään suorittaa palveluksen 6kk kun ennen se oli 12kk.Siellä mennään urheilun ehdoilla.Olen itse käynnyt kyseisen intin....ton helpommaksi se ei voi mennä.Luigi
Jätä kommentti